Kaakelit omasta tehtaasta – Vuojoen kartanon kakluuneista se lähti

542
Valmiina lasitukseen. Raakapoltettua laattaa esittelee toimitusjohtaja Vesa Salmisen tytär Kaisa Tuominen, joka myös työskentelee tehtaan palveluksessa.

UUSIKAUPUNKI. Lokalahdentien alkupään Uudessakaupungissa voisi nimetä Kaakelitehtaankaduksi. Silloin tie kertoisi sen varrella olevasta teollisesta toiminnasta. Kaupungissa on viimeksi 1900-luvun alussa toiminut kaakelitehdas ja sen myötä kyseinen kadunnimi löytyy kyllä Sorvakosta.

– En oikein edes tiedä, mistä tämä tällainen hullu idea omasta kaakelituotannosta lähti, muistelee Warma Uunien toimitusjohtaja Vesa Salminen kahvikupposen äärellä. Idean syntyvaiheissa elettiin 2000-luvun alkupuolta.

– Kyselin pitkin maailma kaakeleiden valmistusosaamisesta, mutta jatkuvasti törmäsin samaan asiaan, kaakelinpolton osaamisen tietäjät olivat vähissä.

Osaajien vähyys näkyi nimenomaan teollisesti tuotettujen kaakeleiden osalta. Koriste- ja käyttöesineiden keramiikkapajoja löytyi, mutta näiden sarjoissa tasalaatuisuus ei ole niin merkittävässä asemassa.

  Lähtölaukaus koko kaakelituotannolle tuli, kun eräs tuttavani oli remontoimassa Vuojoen kartanoa ja sain häneltä puhelun. Jostain hän oli saanut kuulla kaakelihairahduksestani ja pyysi käymään kartanolla.

Vesalle tarjottiin pyöreiden kaakeliuunien vuoraamista, mutta mies yritti kieltäytyä työstä.

– Koitin inttää, etten sellaiseen ryhdy ja kun minulle esitettiin kysymys, kuinka kauan tarvitsisin aikaa, niin heitin lonkalta mahdollisimman pitkän ajan, jotta koko asia hautautuisi, Vesa nauraa.

Vaan ei hautautunut.

Yhden vuoden ajantarpeen ilmoittaminen johti sopimukseen. Vuojoen kartanon uunien kaakeleita oli metsästetty jo neljä vuotta ympäri Eurooppaa, eikä vuosi siihen lisää ollut merkittävä.

– Ei siinä auttanut kuin ryhtyä alusta asti kehittelemään kaarevia kaakeleita. Ja tänä päivänä Vuojoen kartanon kolmessa kakluunissa on valmistamamme kaakelit.

Vesa tutustuikin keraamikko Teuvo Turuseen, jolla oli korkean polton kaakeliosaamista  ja oma paja Kustavissa.

– Teuvon osaamisen myötä pääsimme alkuun ja tämä yhteistyö johti kaakelitehtaan perustamiseen vuonna 2006. Ensin tehdas oli Pajalan teollisuusalueella täällä Uudessakaupungissa. Nyt koko tuotanto on täällä Warma Uunien tiloissa Lokalahdentiellä.

Herkkä prosessi

Kun kuuntelee Vesan kertomusta tehtaan alkuajoilta, kaakelien koepoltosta, tuotekehityksestä ja pilalle menneiden kaakeleiden kuoppaamisesta, ei voi kuin nostaa olematonta hattuaan.

– Ammatiltani olen muurari ja tehnyt takkoja työkseni pitkän rupeaman. Aina sanotaan joidenkin muurareiden tekevän tulisijoja, joiden veto toimii aina ja sitten joidenkin ei millään ja että takkojen muuraamisessa olisi jotain maagista. Takanvalmistuksessa ei ole mitään maagista. Se on pelkkää fysiikan lakia, mutta ajoittain kaakeleiden valmistus tuntuu sisältävän henkimaailman piirteitä.

Kaakeleiden valmistuksen lähtökohtana on tietysti valumassa ja sen mineraalipitoisuudet. Vaikka tehtaaseen tuleva massa on valmistettu teollisesti, niin raaka-aineet ovat luonnontuotteita. Se aiheuttaa aina pieniä eräkohtaisia eroja raaka-aineissa.

– Jopa massassa olevan veden ominaisuudet pH-arvoineen vaikuttavat lopputuotteen koostumukseen. Onneksi Uudenkaupungin vesi on hyvin tasalaatuista, Vesa sanoo.

Warma Uunien kaakelitehtaan osaaminen on kantapään kautta opittua. Suomessa kun ei ole edes alan koulutusta.

– Esimerkiksi ammattitutkintoa alalle ei voi suorittaa, kun maassa ei ole ihmistä joka ammattiosaamisen näytön ottaisi vastaan.

Massasta laataksi asti valmistaminen kestää kaikkine toimenpiteineen parisen viikkoa. Se pitää sisällään niin muotin valamisen, raakapolton ja lasituksen.

– Jos valmistuksen alkupäässä tapahtuu jokin pieni virhe, niin se näkyy joskus vasta lasitusvaiheen jälkeen ja työ on mennyt silloin hukkaan.

Tällä hetkellä kaikki kaakelit menevät Warma Uunien omiin tulisijoihin, mutta onko jonain päivänä tehtaan kaakeleita vähittäismyynnissä?

– Kun mietitään koko kaakeliteollisuutta ja isojen toimijoiden tuotannon lopettamisia täällä Suomessa, niin taitaa se aika kaukana. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tässä keksitään, Vesa sanoo ja hymyilee ilkikurisesti.

Rainer Tähtinen