Merellinen ilta Crusellissa veti salin täyteen

333
Syksyn ensimmäinen merellinen ilta Crusellissa houkutteli paikalle salin täydeltä yleisöä. Illat ovat kaikille avoimia. Pauli Kivistö kertoi illassa muun muassa laivanrakennuksesta Uudessakaupungissa, sekä kaupungin merenkulkijoista yhteiskunnallisina vaikuttajina.

Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen ja Vakka-Opiston yhteistyössä järjestämät merelliset illat jatkuvat jälleen. Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlan kunniaksi syksyn merelliset illat käsittelevät kaupungin merellistä historiaa.

UUSIKAUPUNKI. Syksyn ensimmäisessä merellisessä illassa 21. syyskuuta puhujia olivat Turun Forum Marinumin tutkijat Jarmo Saarinen, Maija Joro, Hanna Niittymäki sekä Pauli Kivistö. He kirjoittavat yhteistyössä U:gin merellisestä historiasta kertovaa teosta ja antoivat yleisölle hieman esimakua sen sisällöstä. Merihistoriallisen yhdistyksen puheenjohtajan Matti Jussilan mukaan kirja julkaistaan joulukuussa.

Amanuenssi Jarmo Saarinen totesi, että Uudessakaupungissa on julkaistu paljon merihistoriaa muun muassa merihistoriallisen yhdistyksen vuosikirjoissa sekä laivamonografioina. Myös arkistomateriaalia löytyy paljon, kuten alusrekisterit ja merimiesluettelot ja lokikirjat.

– Höyrylaiva Kirsta on ainoa uusikaupunkilainen höyrylaiva, jonka lokikirjoja löytyy julkisista arkistoista, Saarinen kertoi.

Rostockissa rakennettu alus ostettiin Uuteenkaupunkiin vuonna 1928. Aluksen päällikkönä toiminut Eskil Hellsten piti aikanaan poikkeuksellisen tarkkaa lokikirjaa, jossa kerrottiin niin haetusta ja toimitetusta rahtitavarasta kuin miehistön töistäkin.

– Joka satamassa hakataan ruostetta ja maalataan ulkosivu, ja merellä hakataan päivästä toiseen ruostetta ja maalataan kansirakenteita, Saarinen kuvaili.

Maija Joro kertoi, että kaikki heidän läpikäymänsä aineisto on myös digitoitu ja se luovutetaan merihistorialliselle yhdistykselle.

Merimieskortteleissa luokkarajat ylittävää yhteisöllisyyttä

Joron mukaan Uudessakaupungissa ei ollut varsinaisia merimieskortteleita, mutta leimallisia merimiesalueita olivat Balzaborgin ja Blasieholman korttelit asemakaavan reunamilla.

– Väkiluku kasvoi voimakkaasti koko 1800-luvun; vuonna 1815 asukkaita oli 1291, ja 1850 väkiluku oli jo 2905, Joro kertoi.

Uudenkaupungin kauppalaivasto oli Suomen suurimpia, ja merkittävä osa väestöstä oli suoraan tai välillisesti tekemisissä merenkulun kanssa. Uudessakaupungissa oli myös luokkarajat ylittävää yhteisöllisyyttä, josta kertoo esimerkiksi kummikulttuuri: merimiehen lasten kummit saattoivat olla porvarissäätyä päinvastoin kuin muualla.

Tavallisten merimiesten kodit olivat pieniä ja samassa talossa saattoi asua monta perhettä. Esimerkiksi Gustav Steinbergin viisilapsinen perhe asui 20 neliön asunnossa, Joro kuvaili.

Kauppiaita ja vaikuttajia

Hanna Niittymäki kertoi omassa osuudessaan Uudenkaupungin kauppiaista ja kauppaporvareista vuosina 1845–1883. Vaikka pääosa Uudenkaupungin kauppaporvareista oli miehiä, porvariluettelossa oli mainittuna erikseen kauppiaiden lesket, jotka harjoittivat kaupankäyntiä. Esimerkiksi Maria Lindroth, varakkaan suvun kauppiasleski harjoitti pitkän linjan laivanvarustusta, ja Helena Julia Söderman oli jopa yksi kaupungin suurimmista laivanvarustajista ennen Krimin sotaa.

Pauli Kivistö kertoi muun muassa laivanrakennuksesta Uudessakaupungissa sekä kaupungin merenkulkijoista vaikuttajina.

– Merenkulku ja laivanvarustus olivat kietoutuneet muuhun yritystoimintaan ja moniin yhteiskunnan osa-alueisiin, Kivistö kertoi.

Tuloksena oli uusia yrityksiä, yhteiskunnalliset olot kehittyivät ja koulutus edistyi. Myös sosiaalisia oloja kehitettiin. Uusikaupunkilaisia laivanvarustajia oli mukana vaikuttamassa myös valtiopäivätasolla.

Hanna Arvonen