Metsästysharrastus on muutakin kuin ampumista

Porkkanoita ja viljaa metsän eläimille

836
Kenan ja Jenna Samaletdinille riistanhoitotyö on muodostunut elämäntavaksi.

Monille metsästysharrastus tuo mieleen sorsastuksen aloituspäivän. Tämän myös tiedotusvälineet uutisoivat usein voimallisesti. Metsästys käsitteenä muuttaa kuitenkin muotoaan, kun aletaan puhua riistanhoidosta laajempana kokonaisuutena.

KODISJOKI. Jo ala-asteikäisenä kodisjokelaisen Kenan Samaletdinin huoneen hyllyt ja osin lattiat peittyivät Metsästys&Kalastus-lehdistä.

– Tietysti sitä sitten luettiin kaikki mahdollinen kalastukseen liittyvä tieto ja artikkelit, mitä käteen saatiin, kertoo Kaljasjärven joka sopukan tunteva Samaletdin, jolle kalastaminen oli lapsena tärkein harrastus.

Lehdissä oli paljon tietoa myös metsästyksestä ja tämä sytyttikin nuoren kalastajan metsästysvaistot.

– Metsästyskortin suoritin yksitoistavuotiaana, mutta kalastusharrastus pysyi silti ykkösenä, kun aseenkantolupaa ei voinut saada kuin vasta viisitoista vuotta täyttänyt, hän selittää.

Viisitoistavuotispäivänsä Samaletdin muistaakin varsin hyvin. Mutta ei siksi, että olisi sen kauan haaveilemansa kantoluvan saanut.

– Ajoimme äitini kanssa syntymäpäivänäni poliisilaitokselle ostolupaa hakemaan, mutta lainsäädäntö olikin sellainen, että samana päivänä, kun täyttä viisitoista, lupaa ei saa, vaan vasta seuraavana päivänä. Niin me sitten palasimme tyhjin käsin kotiin synttäreitäni juhlimaan, Samaletdin nauraa.

Ilmeisesti pitää olla minuutilleen viisitoistavuotias ennen kuin aseen ostolupaa saa käteensä.

Noista ajoista aseenkantoluvan saaminen on muuttunut ja sellaisesta haaveileva käy soveltuvuustesteissä ja haastatteluissa, ennen kuin viranomainen lähtee luvan myöntämistä harkitsemaan. Pelkkä metsästyskortti ja metsästysseuraan kuuluminen eivät takaa aselupaa.

Riistakameran avulla näkee ruokintapaikkojen vierailijat.

Aloituspäivät olivat tärkeitä

Metsästysharrastuksen alkuvuosia kuvastivat Samaletdinilla innostuneisuus, joka on vuosien varrella muuttanut vain muotoaan.

– Silloin nuorempana sekä kyyhkys- että sorsajahdin aloituspäivät olivat vuoden tärkeimmät, punaisella kalenteriin merkityt päivät, joita odotettiin kuin kuuta nousevaa, hän muistelee.

– Ja kun ei ollut ajavaa koiraa, niin jänisjahdit olivat vain haaveissa nuorempana.

Nyt on toisin, kun kotona miehellä on sekä suomenajokoira, suomenpystykorva, karkeakarvainen mäyräkoira ja patterdalenterrieri. Ajoon ja luoliin omat koiransa. Nuoruuden lintujahdit ovatkin koirien myötä laajentuneet kattamaan koko pienriistan.

– Lisäksi metsästettäviä lajeja lupien puitteissa ovat ilves, valkohäntäpeura ja metsäkauris. Muun muassa villisika on vapaasti metsästettävä, vaikka tällä seudulla se ei kovin suurilukuisena esiinnykään.

Supikoiran loukuttaminen on tuottanut Samaletdinilla tulosta. Hän kertoo viime vuoden saalismäärän olleen kaikkiaan 61 kappaletta, eli luonnon pesärosvoja on karsittu isolla kädellä. Turkit ovat menneet myyntiin, vaikka mikään bisnes se ei ole ollut.

– Kulut on juuri ja juuri saanut peittoon.

Koko vuosi menee riistanhoidon parissa

Samaletdin kertoo, kuinka hän ylläpitää rehukaalia kasvavaa riistapeltoa ja talven aikana ruokintakin vie melkoisen määrän muun muassa porkkanoita ja viljaa.

– Porkkanoita peuroille menee vajaa kahdeksan kuutiometriä talvessa ja kun isoja eriä ei hirvien vuoksi voi kerrallaan ruokintapaikalle toimittaa, niin pienissä erissä tämä satsi peuroille viedään.

Viljaa talven aikana menee ruokintaan kuutiometrin verran. Näiden lisäksi myös haapojen kaataminen jänisten purtavaksi on osa riistanhoitotyötä. Kun koko vuosi menee elämäntavaksi muodostuneen harrastuksen parissa, niin mukaan on tullut myös aviopuoliso Jenna, joka sai juuri aseenkantoluvan myös itselleen.

– Saaliin saaminen metsällä ei ole itselleni lainkaan se juttu, mutta kaunis syysilta tai aamu luonnon keskellä on se, joka sai minut tähän innostumaan. En kiellä, etteikö ampuminenkin ole kiehtovaa ja riistaruoka on herkullista, hän nauraa.

Rainer Tähtinen