Kuntapäättäjän kulma: Kyllä kansa tietää

380

KOLUMNI. Kävin sitten minäkin Uudenkaupungin Rauhanpuistossa keinuttelemassa, jotta osaisin olla jotakin mieltä Uudenkaupungin kesäkokeiluista. Otin mukaan kummityttöni, sillä eihän aikuinen ihminen nyt keskellä päivää yksin asettaudu julkisella paikalla riippukeinuun pitkäkseen, rupeavat vielä laiskaksi nimittelemään. No, asettauduttiin ja vaihdettiin vierekkäisistä riippukeinuista mielipiteitä kokemuksesta. Molemmat totesimme, että harmi, kun ei olla aikaisemmin tultu, olisi ollut kiva jo heti alkulomasta ottaa tavaksi tulla lukemaan ääneen yhteistä kirjaamme vierekkäisiin keinuihin. Lopuksi annoin pikkuneidille kovat vauhdit muutaman kerran ja hän totesi vauhtikeinuttelun olevan mukavampaa kuin Linnanmäellä käynti – se on paljon sanottu 9-vuotiaan elämänkokemuksella.

Paljon on kokeiltu ja se tässä projektissa onkin mielestäni ollut kaikkein parasta. Ennen kokeiluvaihetta olleessa suunnitteluvaiheessa on vielä paljon kehittämisen varaa, emme ole tottuneet vielä yhteistyöhön siinä määrin, että jokainen meistä lähtisi ennakkoluulottomasti antamaan oman panoksensa kaupungin kehittämistyöhön. Tässä kohtaa tunnen myös piston omassa rinnassani – minusta oli kiinnostavampaa katsoa, mitä ideoita kaupunkilaisilta tulee, kuin olla itse mestaroimassa kokeiltavia asioita. Jokainen meistä osaa antaa ideansiemeniä, sillä jokainen meistä kerää reppuunsa helposti toteutettavia ja kivoja elämyksiä maailmalla kulkiessamme. Kevään Onnellisuuden kaava -seminaarissa kansainvälisesti arvostettu arkkitehti Trev Harris kehotti meitä järjestämään yllätyksiä kaduille ja sitä ohjetta ainakin noudatettiin. Yllätyksiä tuli ripotellen alkaen sateenvarjoista ja päättyen Rauhanpuiston tunnelmavalaistukseen. On yhteenvedon aika.

On erinomaista, että ennen varsinaista päätöksentekoa voidaan kokeilla ja kerätä kokemuksia. Minä en henkilökohtaisesti tarvitse pumptrack-rataa, mutta saamani palautteen perusteella sellainen on aivan välttämätön hankinta kaupungille. Riipukeinutkin haluaisin ensi kesänä Rauhanpuistoon, sillä on ollut kiva näky, kun keinujen ympärille on kokoontunut perheitä, nuorisoa tai matkailijoita. Entä suihkulähde, suurikokoinen tuoli tai kävelykatu – kaikkeen on nyt otettava kantaa, puolesta tai vastaan. Legendaarista Veikko Vennamoa lainatakseni, kyllä kansa tietää, mitä se haluaa.

Uudenkaupungin uuden strategian yksi avainsana on yhteisöllisyys. Olen luennoinut kymmeniä kertoja suomalaisten ja virolaisten välisistä kulttuurieroista ja minusta yksi suurimmista eroista on tuo yhteisöllisyys, joka Virossa tulee ilmeisesti äidinmaidon mukana, sillä niin itsestäänselvää se lahden eteläpuolella on. Parhaiten tämä tulee esille esim. kuorolaulu- ja kansantanssiperinteessä, tai arkisemmin syntymäpäiviä juhliessa. Siinä missä suomalainen ei halua tehdä syntymäpäivistään numeroa, Virossa ei tätä yhdessäjuhlimisen mahdollisuutta jätetä koskaan käyttämättä. Tärkeintä ei ole kalliit lahjat, hienot tarjoilut tai kodin siivoaminen tiptop-kuntoon, tärkeintä on olla yhdessä. Yhteisöllisyys tehdään yhdessä ja se tarvitsee meistä jokaista ollakseen aitoa ja muodostuakseen sellaiseksi arvokkaaksi pääomaksi, jota ei saa rahalla, eikä väkinäisellä päätöksenteolla. Se tarvitsee tahtotilaa, kokeiluja yrityksen ja erehdyksen tiellä, rohkeutta ja uskallusta sekä kannustusta – kannustusta lähteä mukaan ja kannustusta olla mukana kehittämässä yhteistä hyvää. Yhdessä ja yhteistyössä ystävät – yhdessä.

Jaana Vasama

Uudenkaupungin kaupunginvaltuuston pj.