Kuntapäättäjän kulma: Hintojen halpuutus – ja kuka maksaa?

117

KOLUMNI. Kirjoitin taannoin yrittäjän näkökulmasta, maanviljelyä myös sivuten. Murheellisena luin paikallislehdestä, että Vakka-Suomi oli kuivin alue tänä kesänä Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan. Kesän 2017 sato viljan osalta oli täällä varsin hyvä, vaikka lämpöä ei ollut eikä silloinkaan vettä tahtonut tulla. Osa Suomea taas sai vettä enemmän kuin tarpeeksi, sadon jäädessä osin peltoon. Nyt viljasato jää näillä kulmilla hyvin pieneksi eikä sokerijuurikassato myöskään näytä hääviltä tällä hetkellä, sivusta katsojan silmin.

Samaisessa lehdessä oli kirjoitus maatilojen ahdingosta. Valtava määrä tiloja joutuu lopettamaan, kun tuotantokustannukset ylittävät tulot. Tuottajahinnat junnaavat paikallaan tai laskevat, kulut vain ovat nousseet roimasti. Toivottavasti monet lukivat tuon kirjoituksen, kylmää tekstiä siitä minne ollaan menossa. Maatalous loppuu. Lienee tiettyjen poliittisten, ryhmän tai ryhmien mieleen. Suurta ääntä ainakin pitävät hiilijalanjäljistä. Kyllä niitä jalanjälkiä tulee sinne missä kuljetaan muuallekin maailmaan, puhutaan sitten hiilestä tai ihmisestä yleensä.

Koko ikänsä jo useammassa polvessa kaupungissa asunut ei todennäköisesti voi ymmärtää mitä on maaseutu ja mistä se ruoka oikeasti tulee. Tavalliset kotieläimet, kuten esimerkiksi lehmät, ovat jo melko eksoottisia eläimiä kaupunkilaislapsille. Joskus tulee mieleen, että perusasioita pitäisi kädestä pitäen opettaa jopa aikuisillekin ihmisille.

Lähiruoasta on puhuttu useissa keskusteluissa vuosien ajan. Mistä se lähiruoka sitten tulee, kun viljelijät heittävät traktoriensa avaimet näreikköön? Liha Saksasta, perunat Espanjasta… Se on kyllä etäruokaa!

Mainostivat ruokakaupoissa hintojen halpuutusta, joka näytti nyt jo loppuneen. Sitä alkoi heti kampanjan alettua miettiä, että kuka loppujen lopuksi tämän maksaa. Selvisihän se, juuri ne, jotka sitä tuottavat. Maidon tuottajahintaa laskettiin, samoin muissakin tuotteissa alettiin painostamaan tuottajaa. Kauppa se on, joka kannattaa, sanotaan. Keskusliikkeet tuntuvat viis veisaavan tuottajista, pitäähän niitä toinen toistaan suurempia marketteja ja liikenneasemia rakentaa. Ja avoinnahan nämä ovat kohta 24/7, niin kuin ei kauppaan muulloin ehtisi.

Entä sitten, jos maanviljely loppuu, mitkä ovat kokonaisvaikutukset? Työt loppuvat ehkä kymmeniltä tuhansilta muiltakin. Eräskin pormestari kehottaa muuttamaan kaupunkiin. Pakkaudummeko kaikki niihin? Mistä työtä? Ja asunto? Entäpä jos työtä ei saa? Kuka elättää meidät tuhannet työttömät, uudet kaupunkilaiset? Helppo on sieltä huudella mutta järki käteen. Sillä menolla Suomesta tulee jonkun toisen elätti, josta hyvätuloiset ovat paenneet ja köyhät jääneet.

Maalaisjärkikin on jo muuttunut puutarhajärjeksi. Ei nyt täysin sentään, älkää pelästykö. Kyllä sitä vielä jonkin verran on, vaikka uhanalaiseksi sekin tuntuu muuttuneen. Suojella varmaan pitäisi niin kuin muitakin asioita.

Kun edellä mainittua käyttäen miettii, miten paljon verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu tämän maan puolesta, niin olemmeko me valmiit antamaan periksi? Vaikka itse en kasvata kuin perunaa ja ”räättejä” omiksi tarpeiksi eli aitoa lähiruokaa niin tähän sanon, että emme ole.

Puhtaan ruoan puolesta, eläköön maaseutu.

Ari Merinen

Taivassalon kunnanvaltuuston pj.