Matkailijoista 85 % tulee Uuteenkaupunkiin autolla

48
Bar M’Ukin yrittäjä Antti Rautala ja Makuvakan toiminnan aktiivi, Simo Reijonsaari matkailutoimijoiden tapaamisessa. Reijonsaari tosin totesi vaatimattomasti olevansa tilaisuuden ainoa toimimaton toimija.

Matkailutoimijoiden syksyisessä tapaamisessa käytiin läpi uusikaupunkilaisten alan yritysten ja toimijoiden kulunutta kesää ja matkailusihteeri Irmeli Laaksonen esitteli paikallaolijoille vuotuisen matkailukyselyn tuloksia. Myös demokadun kyselytuloksia avattiin Sonja Stenmanin toimesta.

 UUSIKAUPUNKI. Jokasyksyisessä Uudenkaupungin matkailutoimijoiden tapaamisessa matkailusihteeri Irmeli Laaksonen purki Hotelli Lännentiehen tulleille reilulle kahdellekymmenelle alan toimijalle tämän vuoden matkailukyselyn tuloksia.

– Tänä vuonna vastauksia kertyi kaikkiaan 541 kappaletta ja vastaajista 70 % oli naisia. Ikäryhmältään suurimmat vastaajaryhmät ovat yli 55-vuotiaat, sillä heidän osuus oli 61 %.

– Lomanviettoon Uuteenkaupunkiin tuli 55 % vastaajista ja 24 % löysi tiensä tänne jonkin tapahtuman vuoksi.

Laaksonen kertoi, että kyselyn tuloksista ilmenee se, kuinka tilausajobussilla tuli kyselyyn vastanneista matkaajista peräti 31 %. Henkilö- ja matkailuautolla kaupunkiin tuli 54 % vastaajista.

– Veneellä kaupunkiin tuli vastanneista 11 %, Laaksonen kertoi.

Ravintolapalvelut ensisijaisia

Matkailijakyselyn perusteella voitiin todeta ravintolapalvelujen olevan kyselyn mukaan suurimmat matkailun hyötyjät, sillä peräti 83 % vastaajista kertoi käyttäneensä niitä. Hyvänä kakkosena olivat kulttuuripalvelut. Niitä käytti 71 % vastaajista.

Vastauksista kävi ilmi myös se, että kulttuuripalvelujen ykkössijaa pitää Taidetalo Pilvilinna. Peräti 197 vastaajaa kertoi sen olevan parasta Uudessakaupungissa. Meren parhauden koki 73 vastaajaa.

Uudenkaupungin autotehtaan tehdaskierroksia toivottiin paljon.

– Autotehdas on ilmoittanut tehdaskierrosten alkavan tänä syksynä, Laaksonen kertoi.

Kehittämiskohteita kyselyssä oli myös ja yksi toive ylitse muiden koski keskustan liikkeitä. Putiikkeja toivottiin lisää. Myös kehno teiden kunto sai oman huomionsa.

– Matkailijat maailmalla valitsevat matkakohteekseen usein paikan, jossa on toimintaa iltakuuden jälkeen, joten liikkeiden kesän aukioloaikojen osalta pitää varmaan miettiä, mihin asti olisi järkevää liikettä avoinna pitää, aprikoi Sonja Stenman.

Uusikaupunkilaiset matkailualan toimijat saavat palvelun laadusta puhtaat paperit matkailijoilta. Paikallista palvelua piti erittäin hyvänä puolet vastaajista ja hyvänäkin 45 %.

Skeittiramppi ja Rauhanpuiston valot jäävät

Menneen kesän puheenaiheena paikallisesti ollut Demokatu-hanke kirvoitti niin kriitikkojen kuin kiittäjien sanaiset arkut, mikä oli Stenmanin mukaan sen tarkoituskin, sillä minkään hankkeen kokeiluista aina kävelykatua myöden ei ollut tarkoitus olla lopullinen ratkaisu kaupungin keskustan kehittämiseksi. Vuoropuhelulla oli tilausta.

– Demokatu-hankkeen työpajojen tuloksista voidaan todeta, että skeittiramppi ja Rauhanpuiston valaistus jäävät projektin jälkeenkin kaupunkilaisten iloksi, Stenman sanoi.

– Pääosin kyselyn mukaan juuri torin ja Rauhanpuiston toimintoihin ja ratkaisuihin oltiin tyytyväisiä. Rauhanpuisto voisikin olla kaupungin keskustan tapahtuma-alue, Stenman pohti.

Hän kertoi myös, että kyselyn vastaajista moni ajattelee toimintojen sijoittamisen Kaupunginlahden rantamille olevan parempi kuin keskusta-alueelle.

– Yhtenä erikoisena piirteenä voidaan pitää vastausten perusteella sitä, että peräti 80 % vastaajista koki turvallisuuden lisääntyneen Alisellakadulla projektin aikana.

Kyselyn tuloksena Stenmanilla on sata liuskaa kannanottoja, kritiikkiä, kehittämisehdotuksia kuin myös kiitoksia, jotka hän käy rauhassa läpi ja sen pohjalta tuo vielä yhteenvedon suurelle yleisölle.

Rainer Tähtinen