Laitilan Jyske isännöi alueleiriä jälleen

38
Laitilan Jyske järjestää pesäpallon alueleirin jälleen kerran. Myös kuvassa esiintyvät Mynämäen Vesa ja Merimaskun Ahto ovat mukana leirillä.

PESÄPALLO. Pesäpallossa on tapana, että leirien pitopaikkaa vaihdellaan mahdollisuuksien mukaan vuosittain. Laitilan Jyske on kuitenkin yksi poikkeusseuroja, joka halutaan usein leiristä vastaavaksi seuraksi – hyvien järjestelyiden ansiosta. Eteläisen alueen alueleiri järjestetäänkin tänä vuonna jälleen Laitilassa – kuten tehtiin myös viime vuonna.

Alueleiri pidetään tulevana viikonloppuna. Pelit alkavat perjantaina ja päättyvät sunnuntaina. Leirille osallistuu peräti 83 joukkuetta ympäri eteläistä Suomea. Leirillä pelaavat F-, E- ja D-pojat ja tytöt sekä nuorimpien G-junnujen pienpesisjoukkueet. Nuorimmat pienpesispelaajat ovat alle kouluikäisiä ja vanhimmat D-junnut 14-vuotiaita.

Kovimmat pelit pelataan D- ja E-juniorien kilpasarjoissa. Kotiseura Jyskeellä on edustus molemmissa ”mestaruussarjoissa”, kuten on kaikissa muissakin sarjoissa. D- ja E-ikäisissä joukkueet on jaettu kilpa- ja pelisarjaan – pelisarja on suunnattu vähemmän kilpailuhenkisille, enemmänkin harrastusmielessä pesäpalloa harrastaville joukkueille, kun taas kilpasarjassa haetaan otteluvoittoja tiukemmalla sykkeellä.

Laitilan Jyskeen värit ovat tosiaan esillä kaikissa sarjoissa. Kotiseuralla on leirillä mukana peräti 11 joukkuetta. Muita mukana olevia seuroja lähialueelta ovat muun muassa Mynämäen Vesa, Merimaskun Ahto, Ruskon Pallo, Loimaan Palloilijat, Turku-Pesis ja Pöytyän Urheilijat. Kovan haasteen varsinaissuomalaisille joukkueille heittävät muun muassa Hyvinkään Tahko, Lahden Mailaveikot ja Haminan Palloilijat.

Otteluita pelataan usealla kentällä. Laitilassa käytössä ovat Laserkeskus-Areena, Tuunankenttä, sekä Valkojärven, Koveron ja Kodjalan kentät. Kalannissa pelataan urheilukentällä ja Männäisten kentällä. Uudessakaupungissa Pohitullin ja Kivimäen kentät ovat varakenttinä tarvittaessa käytössä. Mynämäen pääkentällä pelataan niinikään ja Laitilan yleisurheilukentän nurmella esiintyvät pienimmät nappulapelaajat.